개요
MAA10: 3D-geometria
Tämän opetus- ja oppimiskäyttöön suunnitellun oppikirjan oppimateriaali on suunniteltu uudistuvan lukion opetussuunnitelman perusteiden (2021) pitkän matematiikan kurssille MAA10: 3D-geometria. Kirja sisältää kurssin aihealueisiin liittyviä teoria- ja tehtäväosuuksia. Lisäksi materiaali kannustaa harjoittelemaan GeoGebran käyttöä "Harjoittele GeoGebraa" -osuuksilla.
Kirja ei sisällä kaikkia opetussuunnitelman perusteissa mainittuja aihealueita. Materiaalin voi suorittaa esimerkiksi kertauksena kokeeseen kuudessa oppitunnissa, tai vaihtoehtoisesti käyttää materiaalia koko kurssin ajan muun materiaalin rinnalla. Kirjaa voi käyttää ainoana oppimateriaalina niillä aihealueilla jotka kirjasta löytyy, tällöin muuta oppimateriaalia ei juurikaan tarvita. Kirja soveltuu hyvin myös itsenäiseen opiskeluun. Tämän opetusmateriaalin yksi tavoitteista on olla monikäyttöinen, eli kirjasta voi myös poimia esimerkiksi vain yhden irrallisen työkirjan osaksi opetusta.
Kirjan tehtävien taso vaihtelee tarkoituksella aika paljon, sillä joidenkin tehtävien tarkoituksena on pelkästään kokeilla, onko oppija ymmärtänyt perusasiat ja osassa tehtävissä täytyy osata soveltaa teoria-asioita. Osa tehtävistä voidaan tehdä suoraan kirjaan ja ohjelma näyttää oikean vastauksen ja osa tehtävistä on tarkoitus tehdä muulle alustalle, esimerkiksi OneNoteen. Huomioi, että jos tehtävät tehdään suoraan kirjaan, ne eivät tallennu automaattisesti mihinkään. Kirja sisältää jokaiseen tehtävään oikean vastauksen ja osaan tehtävistä myös ratkaisun pääkohdat / malliratkaisut. Huomionarvoista kuitenkin on, että ratkaisut eivät ole täydellisiä, joten ne eivät riitä esimerkiksi yo-kirjoituksissa ratkaisuiksi.
Kurssin keskeisissä tavoitteissa on mainittu ohjelmistojen käytön harjoittelu ja sen vuoksi työkirjat sisältävät "Harjoittele GeoGebraa" -osuuksia. Nämä osuudet varmistavat, että jokainen oppilas osaa käyttää GeoGebran 3D-piirtoalueella ainakin perustyökaluja. On kuitenkin syytä huomata, että GeoGebra-osuuksien suorittaminen vaatii oma-aloitteisuutta tai enemmän tukea opettajalta, sillä näihin osuuksiin ei ole ratkaisuja eikä ohjeita. Suosituksena tehtävissä on piirtää mallikuva aina, kun kokee siitä olevan vähänkin apua tehtävän ymmärtämisessä.
Tästä oppimateriaalista haluttiin luoda monipuolinen kokonaisuus. Tavoitteiksi oppimateriaalille asetettiin olla motivoiva ja tehokas. Oppimateriaalin käyttäjän toivotaan saavuttavan myös syvällistä ymmärrystä opiskeltavista asioista.